Kirjoittaja Aihe: Talttojen teroitukseen apua  (Luettu 28288 kertaa)

Poissa liliana

  • Valvoja
  • Viestejä: 5 046
  • HOLLOLA
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #15 : 16-06-2008, 10:11:35 »
- löytyisikö järkevän hintainen ajastin, joka voisi pätkiä sähkönsyötön sekuntien tarkkuudella -> ei saavuteta huippukierroksia koskaan

Noinhan ne tyristori- ja triac-toimiset jännitteensäätimet sitä sähkönsyöttöä pätkii. Katkaisu tosin tapahtuu 50 kertaa sekunnissa, tästä 1/50 sekunnin jaksosta ollaan hetki ilman sähköä ja loppuaika sähköistettyjä. Säätimen nupista säädetään jakson sähköttömän tai sähköisen hetken pituutta.
Tällaisen pätkivän säätimen huono puoli on, että smirgelin oikosulkumoottorista tahtoo kadota vääntömomentti, ja käynnistyäkseen sille on ensin annettava täysi kauhallinen sähköä.
Tällaisia induktiiviselle kuormalle soveltuvia kaupallisia jännitesäätimiä ovat esim. loisteputkikuormille tarkoitetut valohimmentimet, näistä saattaisi löytyä pienelle smirgelille riittävä ohjain.

Oikeat moottorisäätimet on toteuttu invertteritekniikalla ja ovat joko kalliita, tai hyvin kalliita.

- ottaisi pois toisen mirgelin kivien ja kytkisi akselin päähän kiinni esim. hydrauliikkaletkun tms vahvistetun letkun avulla portaattomalla nopeudensäädöllä varustetun sähköporan, joka pyörittäisi jäljelle jäänyttä kiveä. (Mirgelin töpseli irti seinästä...)

Mikä ettei toimisi, ei vain pidä näyttää ymmärtämättömälle naapurille.

Toisaalta voisihan sen kiven kiinnittää akselin pätkällä suoraan porakoneen istukkaan, jos siinä porakoneessa kerran rittää vääntöä.

Jos olisi tuo triac-säädin, niin porakoneen kommutaattorimoottori säätyisi sillä hyvin, joten voisit käyttää säätimetöntäkin porakonetta.

Poissa arduino

  • Viestejä: 1 231
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #16 : 16-06-2008, 14:27:49 »
Parempi olisi hidastaa teroittajan kiirettä,kuin smirgelin kierroksia.

Leppikallio? En viritä oppiristiriitaa,vain onko tuttu ? Kekkosen Mauri  Onkamosta? Karjalan Sorvauskoulu ?Jotakin sorvikursseja järjestää,ja puunsielunäyttelyitä.

Poissa leppikallio

  • Viestejä: 236
    • Seikkailujani puutöiden ihmeellisessä maailmassa
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #17 : 18-06-2008, 00:41:27 »
Parempi olisi hidastaa teroittajan kiirettä,kuin smirgelin kierroksia.

Oikeasti noilla kierroksilla ei niin ole väliä taas sen hss:n kanssa, halpa smirgeli on ihan hyvä smirgeli. Ne kivet ovat enemmän tärkeitä... tossa kannattaa ottaa huomioon että kiviä menee smirgeliin kaksi. siispä toiseksi 36 ja toiseksi 80 karkeudet. karkealla muotoilu ja korjaus vaikka taltan vaurioitumisen takia onnistuu helposti ja toisella normaali teroitus. mitä karkeampi kivi sen vähemmän lämpöäkin...

Leppikallio? En viritä oppiristiriitaa,vain onko tuttu ? Kekkosen Mauri  Onkamosta? Karjalan Sorvauskoulu ?Jotakin sorvikursseja järjestää,ja puunsielunäyttelyitä.

Valitettavasti ei henkilökohtaisesti ole Mauri tuttu jos kohta toki merkittävä uranuurtaja vaimonsa kanssa tällä saralla Suomessa onkin. Oppiriitoja on kehno virittää asiasta jossa ei ole absoluuttisia totuuksia. Enemmän kyseessä on kuitenkin siitä mitä painotetaan ja minkä verran.

Teroituksen suhteen sorvaus vaan oikeasti on niin paljon helpompaa kuin mikään muu puuntyöstö joka on hyvä uutinen aloittelijalle koska todella mitään mittavia panostuksia teroituskalustoon ei tarvita. Halvimmat viritykset ovat olleet kivi tavalla tai toisella sorvin karaan kiinni mutta tätä en suosittele sentään kuitenkaan, aloittelijalle, tarve tohon lähinnä meillä "markkinamarakateilla" kun kalustoa ei voi olla älyttömästi mukana...

Poissa appo

  • Viestejä: 329
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #18 : 21-06-2008, 12:58:16 »
Joo, smirgelin nopeat kierrokset ei haittaa nyt kun sain väsättyä itselleni sellaisen prototyyppi neidonkynsivänkkyrän (puupalikkaan reikä taltalle ja toinen pienempi 4 mm rautalangalle, yleisruuveilla lukitukset, rautalangan vääntö sopivaan(?)kulmaan sekä rautalangan alapäälle pöydännurkkaan pieni kolo, jossa se pysyy paikoillaan...) jonka avulla ei tarvitse keskittyä taltan pyörittämiseen vaan voi keskittyä täysin smirgelin "syömiseen".

Kyllä tuommoisen tuen tekemisen kanssa kannatta vähän aikaa värkätä, niin saapi aloittelijakin taltan helposti ja nopeasti hyvään muotoon.

Onko niitä alumiinioksidi kiviä eri karkeuksisia? Harmaista kivistä tulikin sopivat karkeudet edellä mainituksi.

Poissa sorvisoppi

  • Viestejä: 74
  • puuntyöstö koneet ja käsityökalut, sorvauskurssit
    • www.sorvisoppi.com
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #19 : 21-06-2008, 14:10:44 »
Käyppä katsomassa www.sorvisoppi.com /teroitus, sieltäkin voi olla jotain vinkkiä, löytyy myös 1500 kierrosta pyörivä smirkeli ja ohjaimia kourutalttojen teroitukseen.

antti
antti

Poissa leppikallio

  • Viestejä: 236
    • Seikkailujani puutöiden ihmeellisessä maailmassa
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #20 : 21-06-2008, 22:58:22 »
Onko niitä alumiinioksidi kiviä eri karkeuksisia? Harmaista kivistä tulikin sopivat karkeudet edellä mainituksi.

On. AlO kiviä käytetään työkaluhionnassa muutenkin ja noita kannattaa kysyäkin ensisijaisesti noista teollisuustarvike-/työkalukaupoista. Mutta kuten sanottu niin noilla "harmailla" kivilläkin pääsee alkuun mutta tosiaan niitä pitää vaan putsata useammin.

Poissa appo

  • Viestejä: 329
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #21 : 22-06-2008, 06:57:11 »
On - siis alumiinioksidikiviä? Mikähän karkeus on niissä parhaasta päästä?
Mistä muuten tietää onko taltta HSS vai jotakin muuta, kun taltassa ei ole mitään merkintää? (parin taltan varressa on HSS)

Mitä oleellista eroa muuten on harmaalla ja ALO smirgelinkivellä harrastelijalle, kun halutaan vain teroittaa talttoja?
Olisi mukava jos terää ei tarvitsisi kovin paljon smirglauksen jälkeen enää timantilla ja vesihiontapaperilla hipsiä...

Onko harmaa kivi putsaamisen jälkeen karheampi vai sileämpi - jos karhea kivi on likainen niin vastaako se hienompaa karkeutta?

Paikallisessa Tokmannissa on myynnissä Smirgeli valkealla kivellä ja sen kaverina on vesikuppi - tehdäänkö terotus kuitenkin kuivana ja jäähdytys vesiastiassa kummillakin kivillä?


Kyllähän Sorvisopin kautta pääsisi helpolla hyviin välineisiin, kun vain olisi Euroja kukkarossa. Hyviä ideoita toki voi omiin virityksiin sieltä poimia.

Poissa suburban

  • Viestejä: 528
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #22 : 22-06-2008, 11:37:33 »
Mistä muuten tietää onko taltta HSS vai jotakin muuta, kun taltassa ei ole mitään merkintää? (parin taltan varressa on HSS)

Kipinöistä teroitettaessa. Pikateräksen kipinät on melko suuria, niitä tulee harvakseltaan( jos vrt. hiiliteräkseen) ja ne ovat väriltään sellaisia tummanpunertavia. Hiiliteräksen kipinät on pieniä, niitä tulee paljon ja ne ovat hyvin kirkkaita.(vrt. tähtisadetikku)


Poissa Onewood

  • Viestejä: 8
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #23 : 22-06-2008, 17:56:25 »
Terve,

Tule käymään Kuopiossa 4.7.08 klo.10-14.00 Savon ammatti- ja aikuisopiston puualalla, niin laitetaan taltta kuntoon. Siellä järjestetään Valtakunnallinen puunsorvausleiri 2008. Avoimet ovet järjestetään siis silloin!

Jarno Korhonen
www.onewood.fi

Poissa leppikallio

  • Viestejä: 236
    • Seikkailujani puutöiden ihmeellisessä maailmassa
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #24 : 22-06-2008, 21:57:33 »
On - siis alumiinioksidikiviä? Mikähän karkeus on niissä parhaasta päästä?

Siis karkeudet ylipäätään on sama asia kuin muussakin hionnassa. Käytännössä haluat mahdollisimman karkean toisen kiven muotoiluun, sanotaan vaikka 36 karkeuksinen, ja vähemmän karkean normaaliin teroitukseen, vaikkapa 80 karkeudeltaan.

Mistä muuten tietää onko taltta HSS vai jotakin muuta, kun taltassa ei ole mitään merkintää? (parin taltan varressa on HSS)

Turvallinen lähtökohta on että jos taltta on HSS:ää tai jotain parempaa niin sen tietää kyllä, tuo yleensä halutaan mainita näkyvästi työkalussa. Kääntäen, jos tietoa ei näy niin silloin lähes varmasti kyseessä on hiiliteräs.

Mitä oleellista eroa muuten on harmaalla ja ALO smirgelinkivellä harrastelijalle, kun halutaan vain teroittaa talttoja?

Sideaineen kovuus. Lähtökohta hionnassa on että mitä kovempi on hiottava materiaali sen pehmeämpää pitää olla hiovan työkalun sideaine koska hiottaessa hiova materiaali tylsyy ja tästä syystä tylsyneet särmät pitää irrota tavalla tai toisella jotta hionta onnistuu. AlO kivissä hiova aine on kovempaa ja sideaine pehmeämpää kuin niissä "harmaissa kivissä".

Olisi mukava jos terää ei tarvitsisi kovin paljon smirglauksen jälkeen enää timantilla ja vesihiontapaperilla hipsiä...

No kummassakaan tapauksessa ei tarvitse tai pidäkään, tähän ei kivellä ole vaikutusta. Taltta on parhaimmillaan suoraan smirgelistä. Ainoana poikkeuksena viistotaltta joka tietyssä mytologiassa on hyvä kiillottaa (siis teroitusviisteet).

Onko harmaa kivi putsaamisen jälkeen karheampi vai sileämpi - jos karhea kivi on likainen niin vastaako se hienompaa karkeutta?

Harmaa kivi ei kertakaikkiaan hio metallia ollessaan likainen, se siis menee tukkoon. Ei vastaa hienompaa karkeutta. Putsaamisen jälkeen se on karkeampi ja toimii oikein.

Paikallisessa Tokmannissa on myynnissä Smirgeli valkealla kivellä ja sen kaverina on vesikuppi - tehdäänkö terotus kuitenkin kuivana ja jäähdytys vesiastiassa kummillakin kivillä?

Vesikuppi ja halpa smirgeli samassa lauseessa ei yleensä tarkoita mitään hyvää. Kuitenkin lähtökohta on se että ainoa tapa miten pikaterästaltan teroituksessa kuumuus voi kostautua on se, että hioo taltan ensin kuumaksi ja sitten kastaa sen veteen. Koska tuolloin on mahdollista että metalliin syntyy murtumia. Kuumuus ei riko tai pehmennä pikaterästä siinä mittakaavassa ainakaan mitä hiomalla on mahdollista tuottaa.

Poissa appo

  • Viestejä: 329
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #25 : 23-06-2008, 15:06:26 »
Kiitos Onewoodille kutsusta - mitähän siellä tuona avoimena aikana ehtisi näkemään?

Pääsy on tosin hyvin epävarmaa, mutta kiinnostusta olisi!

-*-*-

"Olisi mukava jos terää ei tarvitsisi kovin paljon smirglauksen jälkeen enää timantilla ja vesihiontapaperilla hipsiä...

No kummassakaan tapauksessa ei tarvitse tai pidäkään, tähän ei kivellä ole vaikutusta. Taltta on parhaimmillaan suoraan smirgelistä. Ainoana poikkeuksena viistotaltta joka tietyssä mytologiassa on hyvä kiillottaa (siis teroitusviisteet)."


Mitstähän johtuu, kun teen tuota neidonkysiteroitusta, niin sinne kourun sisäpuolelle kääntyy särmää - ilman sen poistamista en usko taltan puuta nätisti leikkaavan. Eli joudun kääntelemään sitä hiomalla ulos ja sisälle kunnes se leikkaantuu pois ja vielä täytyy saada teränsuu sileäksi hiomalla...

Tuli taas hyvää tietoa useammaltakin taholta!


Poissa leppikallio

  • Viestejä: 236
    • Seikkailujani puutöiden ihmeellisessä maailmassa
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #26 : 23-06-2008, 15:16:56 »
Mitstähän johtuu, kun teen tuota neidonkysiteroitusta, niin sinne kourun sisäpuolelle kääntyy särmää - ilman sen poistamista en usko taltan puuta nätisti leikkaavan. Eli joudun kääntelemään sitä hiomalla ulos ja sisälle kunnes se leikkaantuu pois ja vielä täytyy saada teränsuu sileäksi hiomalla...

Se on se kierre joka syntyy tuossa teroituksessa. Mutta oikeasti tuo ei haittaa, märän puun kanssa haluat sen kierteen siinä olevan. Mainitsemillasi tempuilla luultavasti pyöristät sen terän suun jolloin tuo lopputulos on huonompi kuin kierteen kanssa. Faktahan on että se kierre lähtee siitä hyvin äkkiä sorvaamalla...

Poissa appo

  • Viestejä: 329
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #27 : 24-06-2008, 06:05:57 »
Onpa hyvä tietää. Mukava jos pääsee turhasta hiplauksesta ja "hifistelystä" eroon.

Kannattaisiko sitten opetella aina terävyyttä kaivatessa käyttämään smirgeliä vai pyyhkiä timanttihiomakivellä välillä?
(esim. viimeinen pinta)

Poissa sorvisoppi

  • Viestejä: 74
  • puuntyöstö koneet ja käsityökalut, sorvauskurssit
    • www.sorvisoppi.com
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #28 : 24-06-2008, 19:49:04 »
Se kierre toimii varmaan märässä puussa, mutta kuivaa puuta sorvattaessa olen sitä mieltä, että kierre pitää poistaa, parhaiten se käy timanttiviilalla ja sen jälkeen hipaisu huopalaikalla kiilloitustahnan kanssa. jos se kierre murtuu pois sorvaamalla, niin silloin teränsuu jää väkisinkin auki siitä murtumakohdasta (jos tarkastelee jälkeä mikruskoopilla sen voi todeta) ja siitä se tylsyys sitten alkaa, jos taas teränsuu on hiottu ja kiilloitettu, kestää taltta terävänä huomattavasti pitempään. nämä on osittain uskon asioita, eli on erilaisia tyylejä ja tapoja, kaiketi kaikilla on tavoite päästä hyvään lopputulokseen. siksi kannattaa kokeilla miten saadaan paras lopputulos.
antti
antti

Poissa ArSi

  • Viestejä: 335
    • Arto Sillanpää
Re: Talttojen teroitukseen apua
« Vastaus #29 : 07-09-2008, 00:29:50 »
Näissä teroitus asioissa olisi hyvä, että ei yleistettäisi samoja terotiusmenetelmiä koskemaan tasosorvausta sekä lieriösorvausta.  Onhan työväineetkin suuremmilta osiltaan erialiset.

Tehtiin taso- tai lieriösorvausta tai puukolla vuolemista, niin pitäähän työkalun olla terävä. Tämä totuus selviää kun tarpeeksi seisoo "sorvin" äärellä.
Tasosorvauksessa yleensä riittää mirkeli teroitus ja varsinkin kostealla materiaalilla, mutta lieriösorvauksessa ei. Eihän tosin hiominen ole kiellettyä, mutta miksi sitä pitäsi tehdä jos lieriösorvauksen osaa? Pölyä hengitettävksi ja aikaa tuhlattavaksi.

Pitäisikö sitten lieriösorvauksessa käytettävät työkalut kiilloittaa, spiipata jne. tämäkin selviää viimeistään siinä vaiheessa kun yrittää saada katetta sorvatuista tuotteista. Mittikääpä miten iso osuus pelkästään hiominen on sorvauksestanne, jos se tehdään hyvin. Jos tuntuu että "turha hipalus ja hifistely" vie liikaa aikaa, pitäsi ehkä miettiä miten sen voisi tehdä paremmin ja nopeammin. Kun se tehdään oikein,  se ei vie aikaa ja sillä saavutettava hyöty on iso (siis teroitettu oikein, eikä vain teräväksi).
Arto Sillanpää
Vantaa