Kirjoittaja Aihe: Puuntyöstökoneita myynnissä oppilaitoskäytöstä - avoimella nettihuutokaupalla  (Luettu 5068 kertaa)

Poissa TTA

  • Viestejä: 895
Myyntikuvat ja esittelytekstit näyttää monesti olevan kiertonetissä huonoja, mutta ei se itselleni koskaan ole muodostunut esteeksi tavaroista tarjoamiseen. Pääasiassa tarjoamisen esteenä on ollut se, että palvelussa maksetaan koneista omaan arviotasooni verraten pääsääntöisesti ylihintaa siellä myynnissä olevista tavaroista. Jos tavaroita myydään käytöstä poistettuina varaosiksi, se kertoo yleensä siitä, että myyjä ei halua ottaa vastuuta siitä, että ostajat tulevat vaatimaan korvauksia siitä, että koneet eivät olletkaan tuvamääräyksien mukaisia tai viimeisen päälle kunnossa. Kiva jonkun opettajan tapella sitten noista, kun ei siitä penniäkään saa eikä siitä kukaan maksa palkkaa

Se ketä vehkeet kiinnostaa soittaa vähintään siihen yhteystietonumeroon, tai käy katsomassa koneet. Jos ei ole oikeasti kiinnostunut on vain helpompi narista keskustelupalstoilla kun julkisen työntekijät laiskottelee ja petaa kavereilleen.


Kun nyt keskustelu lämpenee niin jatketaan sitä; myyntikuvat ei tarvitse olla huonoja. Yksinkertaisesti riittää että tallennetaan originaali kuva, jota voi sitten zoomailla. Kuvien laatuakin pystyy parantamaan sensuurilla eli joku vilkaisee tai käyttäjät "ilmiantaa" huonon kuvan ja kuvan asettaja saa siitä tiedon.
On naurettavaa että myytäisiin nettihuutokaupassa jotain yhdellä suttuisella kuvalla ja lisätiedoilla; soita saadaksesi lisätietoja. Ei ole ollenkaan nykyaikaa että kaikesta mikä vähänkin kiinnostaisi, pitäisi soittaa ja vielä virka-aikaan ja tietty silloin kun vastapuoli suostuu työkiireiltään vastaamaan. Johan se kuormittaa kunnallista sektoriakin vähemmän jos ei tule kymmeniä puheluja joissa kaikissa kysytään "mikä tuo vihreä kone on kun kuvasta ei saa selvää" tai "mikä on koneen mallinumero"?

Kaiken lisäksi ilmoituksen tekstiin pystyisi hyvin yksilöimään myytävät tavarat - jos vain viitsisi. Ihan väkisin tulee mieleen että koulun opettaja on ennen "hävittänyt" vain kaikki poistetut koneet joko itselleen tai kavereilleen ja nyt kun ylempää tuleekin käsky pistää ne julkiseen myyntiin, ei homma paljon nappaa. Sori taas tämä spekulaatio :D

Kunnallisen sektorin toiminnasta ja tehokkuudesta olisi muutama läheltä seurattu muukin asia, mutta ei kuulu tähän keskusteluketjuun.

Poissa promaakari

  • Viestejä: 802
    • Käsityöläisen kotisivut
Mielestäni myynti-ilmoitusten huonolaatuiset kuvat ovat meillä suomessa niin yleinen ilmiö että pikemminkin kummastelisin jos nämä po. huutokaupat tekisivät asiassa poikkeuksen. Varsin yleistä on että po. ilmoituksissa sanotaan kuntoluokituksesta jotain "ympäripyöreää" joten ilman katsomista varten paikallakäyntiä en edes miettisi tehdä tarjousta. Tai no, jos näyttäisi että vehjes lähtee melkeinpä ilmaiseksi niin sitten voisin harkita... :)