Kirjoittaja Aihe: Koululaitoksen alamäki  (Luettu 1292 kertaa)

Poissa (Piilotettu)

  • Viestejä: 1 499
Koululaitoksen alamäki
« : 23-12-2017, 20:59:50 »
 Olin pitkästä aikaa tässä loppusyksystä opettamassa keskiasteen koulussa. En nyt puutu kurssin sisältöön, mutta vastaavia kursseja olen samaisessa oppilaitoksessa vetänyt vuosittain 1-2 kertaa yli 20 vuoden ajan. Otantaa oppilaitoksesta ja oppilasmateriaalista ja muusta sellaisesta on pitkällä aikaskaalalla kertynyt auttavasti.

 Ensialkuun arvosteluasteikko oli 1-5 nollan ollessa hylätty. Hylsyjäkin on vuosien varrella annettu, mutta lähinnä poissaolojen vuoksi. Yleensä läsnäolijat ovat saavuttaneet kurssin tavoitteet. Sitten vuosituhannen vaihteessa kuri höltyi ja riitti kun antoi hyväksytyn tai hylätyn. Tätä kesti pari vuotta, kunnes järki voitti ja oli pakko antaa numero. Onnea ja autuutta kesti kymmenisen vuotta, kunnes muutama vuosi sitten homma muuttui totaalisesti. Läsnäolopakko muuttui joksikin määrittelemättömän ja epämääräisen välimaastoon. Riitti, että kokeet suoritti kunnialla joten jonkinlainen kuri läsnäolon suhteen oli vielä olemassa. Luonnollisesti tuolloin oli luokissa jo säkkituolit eikä takkia tahi pipoa sisällä juuri päältä pois otettu. Riippumatta oliko kurssi joulukuussa, tai toukokuussa.
 Nyt sitten meni viime vuosina homma kummaksi. Palattiin takaisin hyv/hyl -arvosteluun eikä arvosanaa saanut antaa vaikka olisi halunnut. Kuulemma huonosta numerosta voisi mielensä pahoittaa, kun kysyin perusteluita tähän outoon käytäntöön. Oppilailta asiaa kyselin, niin kuulemma vasta päättötyö arvostellaan. Eli kolme vuotta koulussa ilman että oppilas saisi mitään konkreettista arviota omasta tasostaan, puutteistaan, tai vahvuuksistaan. Nyt viimeisin kurssi, mitä vedin, oli kaikkien aikojen huipennus saadun ohjeistuksen suhteen. Asteikko 1-3 josta kuulemma ei ykköstä tulisi käyttää kenenkään kohdalla. Ohjeistus oli epävirallinen, mutta käytäntö jota ei tule laiminlyödä. Taas kyseessä kuulemma mielenpahoitusten välttely.

 Tällä hetkellä onkin tilanne, jossa ammatillisessa koulutuksessa läsnäolo on jonkinlainen vitsi. Aamulla tullaan 1-3h myöhässä ja lähdetään pois ennen päivän varsinaista päättymistä. Poissaoloja pitää olla merkittävästi, ennen kuin ne vaikuttavat mihinkään muuhun kuin arvosanan tipahtamisen suhteen 3 -> 2. Kokeeseen riittää, että osaa perusjutut ja jos on poissaoloja, ei viitsitä nähdä vaivaa esseiden kirjoittamisessa pätkääkään kun osataan jo ennalta arvioida mikä riittää hyväksyttyyn suoritukseen. Ja hyväksytty suoritus on automaattikakkonen, ykkösiä kun ei kellekkään enää jaella.

 Eipä mitään, olen vuosien varrella tehnyt toisenkin havainnon. Suoranaisesti ei opetettavaan aiheeseen liity, mutta kerran ilmeni miten huono matemaattinen taso nykynuorilla on. Ihan sama, ovatko tulleet peruskoulusta, vaiko lukiosta, on harva oppilas luokassa jotka osaisivat murtolukulaskuja. Ja nyt ei puhuta mistään kovinkaan monimutkaisista sellaisista, vaan esim. paljonko on puolet luvusta 1/16? Tai paljonko on kaksi kertaa 1/4?

 Ja ei, kyse ei ole mistään erityisammattikoulusta. Niissäkin olen joitain kursseja aina välillä vetänyt, todeten ettei laatikon ulkopuolelle jääneistä nuorista välitetä enää pätkääkään. Päivähoitopaikkoja, sanoisin.

 Oman kokemukseni perusteella on joko jokin tilastollinen sattuma meikäläisen kohdalle sattuvasta oppilasmateriaalista, tai suomen menestys Pisa -testeissä on kusetusta, tai muun maailman opiskelijoilla menee todella paljon huonommin.
"One good test is worth a thousand expert opinions." - Wernher von Braun.

Poissa (Piilotettu)

  • Viestejä: 589
Vs: Koululaitoksen alamäki
« Vastaus #1 : 23-12-2017, 21:24:21 »
 Naapurissa asustaa AMK:n opettaja. Hänellä kuulostaa olevan vähän samansuuntaisia kommentteja opiskelijoista. Porukka on osittain täysin sopimatonta ko. opiskelusuuntaukselle, patalaiskaa, välinpitämätöntä ja kaikkea muuta mahdollista. Korkean opiskelu- / työmoraalin omaavat ovat tilastopoikkeamia. Sääliksi käy työnantajia jos palkkaavat tuollaisia persoonia. Sitten jos opettaja erehtyy sanomaan, että tämä tekstisi on täyttä sontaa ja täynnä kirjoitusvirheitä, niin siitäkös opiskelijat riemastuvat.

 Kyrsii tuollainen veronmaksajien rahojen haaskaaminen. On aikas kallista lystiä tuollainen leikkiminen. Pitäisi osata nuorenkin aikuisen ottaa vastuuta omista tekemisistään / elämästään / tulevaisuudestaan. Kaippa nykysukupolvi saa kaiken liian helposti.
Anatoomisesti väärässä paikassa sijaitseva peukalo hankaloittaa puuhastelua..

Poissa (Piilotettu)

  • Viestejä: 1 871
Vs: Koululaitoksen alamäki
« Vastaus #2 : 23-12-2017, 21:30:10 »
Mitäköhän mahdat opettaa? Se jo saattaa osaltaan selittää oppilasainesta. Onko sinulla ja muilla opettajilla pätevyys vai mikä on meininki? Ovatko kuitenkin opettajat motivoituneita, jos oppilaat eivät ehkä olekaan?

En väitä, että koululaitos olisi kunnian kukoistuksessaan, mutta ihan noin ei voi yleistää ainakaan.

Poissa (Piilotettu)

  • Viestejä: 1 499
Vs: Koululaitoksen alamäki
« Vastaus #3 : 23-12-2017, 21:50:38 »
 En tässä omia opetusmetodeja, ainetta, yms. ruodi, vaan yleisellä tasolla oppilaita ja heidän osaamistaan. Kuten jo kerroin, ei matematiikan opettaminen suoranaisesti ole alaani, mutta aika monella elämän osa-alueella matematiikkaa vain joutuu käyttämään. Samoin koetin tuoda esille nyky-yhteiskunnan kukkahattutätimäistä paapomista ja varomista ettei vain kellekkään tulisi pahaa mieltä.
"One good test is worth a thousand expert opinions." - Wernher von Braun.

Paikalla (Piilotettu)

  • Viestejä: 78
Vs: Koululaitoksen alamäki
« Vastaus #4 : 23-12-2017, 22:35:28 »
Vaikken opettajan roolissa juuri nyt olekaan, niin kommentoin kuitenkin nykynuorten puolesta. Itse olen opettanut ja seuraan yhä läheltä teekkareiden tekemisiä eikä minulla ole juuri moitittavaa osaamisesta tai motivaation puutteesta.

Toki tulosvastuupaineet aiheuttavat sen, että oppilaitosten pitää tuottaa valmistuneita ja nopeasti. Kun oppilaitoksen rahoitus (pienenevää sorttia sekin) riippuu valmistuneiden määrästä, tulee helposti lähes pakon sanelema ajatus riman laskemista. Opiskelijat on sen verran fiksuja, että tajuaa tämän, mutta sen verran noviiseja, etteivät tiedä ja arvosta työelämän tarpeiden omaksumista Tässä piilee se vaara, että motivoituneimmat menestyvät kuten ennenkin, mutta se toinen ääripää kuvittelee, että työssä pärjää, kunhan saa valmistuneen paperit käteen. Toivottavasti muotitermi yhteiskunnan eriarvoistuminen ei ole se tie, millä nyt ollaan.

Nuorten opiskelijoiden osaamisprofiili on toki muuttunut vuosien varrella, mutta ainakaan yliopistotasolla en näe katastrofin aineksia.

Paikalla (Piilotettu)

  • Viestejä: 765
Vs: Koululaitoksen alamäki
« Vastaus #5 : 24-12-2017, 00:46:38 »
Mitään ei pitäisi saada ilmaiseksi. Ja tulisi kasvattaa ottamaan vastuu tekemisistään. Sellainen nuoriso on jollaiseksi se kasvatetaan. Ja esimerkki on aina peilissä.

Yhteiskunta osallistuu kasvatukseen lähinnä median kautta - yrittäen tehdä turhaksi kaiken sen jota itse yrittää vaalia.

Opettajana voisi tuota arviointia sitten ruotia paljonkin. Joskus se on välttämätöntä ja joskus ei. Mutta tuo ajatus mielensäpahoittamisen välttelystä ei kauas osu. Ei saisi nykyään syyllistää. Minusta taas pitäisi.

-K
- Qui scribit, bis legit.

Poissa (Piilotettu)

  • Viestejä: 1 075
Vs: Koululaitoksen alamäki
« Vastaus #6 : 24-12-2017, 06:08:07 »
Mulla on vuosittain useita ammattikoulupoikia tai tyttöjä työharjoittelussa ja oppilaiden taso menee normaalijakauman mukaan. Muutaman harjoittelun olen katkaissut alkuunsa kun työaikojen noudattaminen on ylivoimaista, muutaman olen palkannut töihin, valtaosa on sitä ok-tasoa. Pelkällä motivaatiolla pääsee jo pitkälle, puolella sitä on ja puolella ei.

Harjoittelussa ei ole sitä tovereiden tukea vetelehtimiseen mitä koulussa on, ehkä se tavallaan pakottaa suoriutumaan paremmin. Kyllä niistä ihan kelpo ihmisiä vielä tulee.

Poissa (Piilotettu)

  • Viestejä: 5 190
Vs: Koululaitoksen alamäki
« Vastaus #7 : 24-12-2017, 08:47:45 »
Olis kyllä kiva tietää mitä on opetettu ja missä.

Olen opettanut varmaan liki 30v sitten hieman kauppaoppilaitoksessa matikkaa ja sen kaltaisia aineita, silloin oli kokolailla normijakauma oppilaiden suhteen. Joukossa oli villimpiä, äänekkäimipiä, laiskoja, ahkeria, jollain tavalla lahjakkaita ja toisella tavalla lahjakkaita. Nöinhän se on aina ollut.

Mun setä opetti ammattikoulussa ja myöhemmin mikä helvetin aikuiskasvatuskesus siitä tulikaan ja sanoi että ei oppilaiden fiksuus ole yhtään muutunut, mutta nykyisin opettajasta riippuu enempi. Hänen tunnilla porukka oppi hitsaamaan vaikka joku yrittikin aina sluibailla. Porukka vaatii enempi tukea. Jos sitten joku menee asenteella että porukan pitäis olla kiitollista kun iso herra on sentään vaivautunut paikalle opettamaan nuubeja, niin oppimistulos voi olla huono.

Paljon on ainakin peruskoulun ja lukion opetus parantunut. Kieltenopetus tosin näyttää riippuvan hyvin paljon opettajasta, kun katsoo ipanan ruotsinopetusta, niin samaa pistokokeiden ja ulkoalukemista kun minunkin nuoruudessa. Ädinkielenopetuksin on samaa subjunktioo ja genitaalia. Mutta matikka, fysiikka ja kemia opetetaan paremmin.

Vaimo joutuu paljon tekemisiin harjoittelijoiden kanssa ja sanoo että ääripäät alkavat yleistymään ravintola-alalla: Sinne tulee muutamia patalaiskoja ja sitten taas muutamia todella hyvin motivoituneita.

Koskeekohan tämä ilmiö vaan "amiskaa"? Sijoitetaanko sinne paljon oppilaita jotka vielä hakevat paikkaansa ja koulu vaan tehtailee suoritteita jotta laitos pysyy pystyssä?

Mun rajoituuneen kokemuksen mukana koko koululaitos ei ole suinkaan alamäessä.

Pekka

Poissa (Piilotettu)

  • Viestejä: 1 075
Vs: Koululaitoksen alamäki
« Vastaus #8 : 24-12-2017, 08:58:33 »
Koskeekohan tämä ilmiö vaan "amiskaa"? Sijoitetaanko sinne paljon oppilaita jotka vielä hakevat paikkaansa ja koulu vaan tehtailee suoritteita jotta laitos pysyy pystyssä?
Mun kokemuksen mukaan kyllä. Mulla on joka vuosi myös 1-3 AMK-opiskelijaa harjoittelussa. Yhdenkään asenteessa ei ole ollut mitään huomauttamista.

Poissa (Piilotettu)

  • Viestejä: 2 602
Vs: Koululaitoksen alamäki
« Vastaus #9 : 24-12-2017, 10:18:14 »
tää on tätä nykymenoa, kun kaiken pitäisi olla niin tasa-arvoista ja kenenkään mieltä ei saisi pahoittaa. tuossa tehdään mielestäni todella suuri virhe. koulussa ja muutenkin opitaan, että kaikki menee aina ihan ok, eikä koskaan mitään negatiivista palautetta opita ottaan vastaan. entä sitten, kun vähän kasvetaan  ja pitää alkaa ottaan vastuu omasta elämästä? sitten tuleekin niitä vastoinkäymisiä ja epäonnistumisia ja negatiivisa palautteita. esim. hakee töitä, eikä sitten saakkaan sitä duunia, niin onko siinä itsetunto niin heikoilla, että vetää ittensä narunjatkoksi?

kyllä ihmisille pitäisi opettaa, että elämässä kaikki ei aina mene ihan putkeen. näin oppisi kestämään myös niitä vastoinkäymisiä ja muita paskoja juttuja. varmaan tälläsen nykymallin mukaan hoidetun opetuksen seurauksena on tulevaisuudessa kallonkutistajille paljon töitä.. siinä toisessa keskustelussa oli noista sykologeista jotain juttua. väittäisin, että aika pitkälti on kasvatuksesta, sekä kotona, että koulussa kiinni se kuika hyvin ihminen kestää sitten oikeata elämää kaikkine ylä ja alamäkineen. varmaa on, että osa tästä pullamössösukupolvesta ei kestä ja pistää ittensä narunjatkoks. kun ei kestäneet ne aiemmatkaan sukupolvet ja suunta on vain huonompaan päin.

Poissa (Piilotettu)

  • Viestejä: 1 499
Vs: Koululaitoksen alamäki
« Vastaus #10 : 24-12-2017, 10:32:26 »
Olis kyllä kiva tietää mitä on opetettu ja missä.

...

Mun rajoituuneen kokemuksen mukana koko koululaitos ei ole suinkaan alamäessä.

 Se, mitä olen opettanut ja missä, ei mielestäni edelleenkään liity tähän keskusteluun ja harhauttaisi enempi vain aiheesta sivuun.

 En tiedä olenko sitten vain joutunut jonkinlaisen tilastopoikkeaman uhriksi, mutta mielestäni peruskoulun oppimäärään tulisi kuulua murtolukulaskujen, hyvin yksinkertaisten sellaisten, välttävä hallitseminen.
"One good test is worth a thousand expert opinions." - Wernher von Braun.